Käytiin tänään pyörähtämässä Suomen Partacolliet ry:n järjestämässä match show:ssa. Veteraaneissa kokeiltiin ensimmäistä kertaa vapaana seisomista. Vähän siinä häslättiin kun ei olla hetkeen reenailtu, mutta varmaan voisi sanoa että Emppu varmaan nähdään vapaasti esitettynä tulevaisuudessa mikäli sisko vaan jaksaa vääntää ;)

Tänään ei tullut meille menestystä, 8 veteraanista meidät käteltiin ensimmäisenä pois kehästä. Eipä siinä, Empulla oli kivaa ja mullakin ehkä ;) Ainakin Eemeli sai kehien alkamista odotellessa kovasti katseita osakseen kun pikkusen muka reenailtiin ja Eemeli innostui poNppimaan :D
Tulipahan todettua että on se Eemeli PIENI. Tuomari kun silitti niin näytti että oisi yhdelle kädelle melkein mahtunut koko koira :D


Mie olen nyt toista viikkoa tehnyt työssäoppimista yhdessä paikallisista eläinkaupoista (Eläinplaneetta), on tähän mennessä ollut oikein mukavaa ja tullut todettua että kyllä tuota itsekin haluaa sitten koulun jälkeen alkaa tekemään. Kovasti tekisi mieli jo lähteä sitä omaa puotia pistämään pystyyn.. syksyllä olisi tarkoitus pistää hommat pyörimään :)

Lähitulevaisuus näyttää siltä, että teen vielä kolmisen viikkoa työssäoppimista tuolla eläinkaupassa, pidän parin viikon paussin ja teen puuttumaan jäävät tunnit Juliuksen eläinhotellissa elokuun parilla viimeisellä viikolla. Tuon jälkeen ei pitäisi enää mulla olla työssäoppimisia tehtävänä, eli hieman lähempänä valmistumista ollaan.

Empun kanssa olen päättänyt että AVOon ei olla menossa, herra saa jäädä nyt eläkkeelle ja tekee koulussa vaaditut hommat. Omaksi mielenpiristykseksi väännetään agilitya ja tokoillaan. Näyttelyissä varmasti kierrellään vetskukehissä, näillä näkymin seuraava virallinen näyttely on Tampereen ryhmis syyskuun lopulla. Seuraava mätsäri on 3.8., riippuen missä päin Kajaania järjestetään ja paljonko on osallistumismaksu (pihi kun olen...). Näyttelykoulutuksissa saatetaan piipahtaa reenailemassa tuota vapaana seisomista... :)

Tämmöstä tällä kertaa.