Välitön onnistuminen koulupäivän päätteeksi on jotain niin hienoa.
Tulin kämpille, päästin Eemelin huoneesta, käytin pihalla ja huvin ja urheilun välttämiseksi kokeilin sivulletuloa. Ei PER...sehän tulee sivulle!
No, sitten kokeilen tuleeko sivulla jos otan askeleita eteenpäin. Tulee.
No, kääntyykö. No ei hel..mi, se kääntyykiin!
Ja sokerina pohjalla, meni maahan, eikä ollut edes vinossa! JA tulee muuten sivulle luoksekutsusta.
Käden ohjaustahan se vielä tarvitsee välillä vähän enemmänkin, mutta kun alkupiste puoli vuotta sitten oli se, että Eemeli ei millään halunnut tulla ihan lähelle viereen istumaan.

Lisäksi mie oon viimeisen parin viikon aikana löytänyt uuden innon piirtämiseen. Tai siis, ainakin sudentapaisten piirtämiseen. Ja tänään sitten sain aikaan sellaset tassut joiden piirtämisestä olen haaveillut pitkään. Ehkä joku päivä mie vielä osaan piirtää oikeestiki jotain.