Onpas tullut pitkä väli. Joo-o, asioista jotain tietävät ymmärtänevät. Ei siitä sen enempää.

Mitäs kaikkea tässä on hommailtukaan. Ei tahdo enää muistaa kahden kuukauden tapahtumia :D
No, viimeinen kuukausi koulussa ennen Y-jaksoa meni aika nopiaan. Ainakin nyt tuntuu siltä.
Tuli naurettua, itkettyä, panikoitua, vihastuttua ja kaikkea niiden väliltä.

Lokakuun loputta tuli katsastettua se BH-koe katsojan muodossa siis, todettua että jos me vain saadaan paikkamakuu ja henkilöryhmä kuntoon, ni tsäänssejä voi ollakin päästä läpi. Seuraava BH Kannuksessa on kuulemma keväällä, sinne siis tähdätään. Hullua...

Marraskuusta mainittakoon
kennelvuoro numero 8. Jepulle ja Jennille iso kiitos että teitte siitä niinkin helpon. Ois voinu olla paljo helvetillisempikin vuoro.
Kennelyskä jyrräsi, Eemeli ei tällä(kään) kertaa sairastunut. Uskomatonta kyllä.

Joulukuun alussa alkoi Y-jakso, eli lähdettiin Eemelin kanssa kotiin Kajaaniin. Viikon verran lomailin kuun alussa, nyt olen tehnyt vajaan 2 viikkoa työssäoppimista Juliuksen eläinhotellissa. Viksuimmat ehkä muistaa että olin kesän samaisessa paikassa työssäoppimassa. Mitäpä sitä vaihtaa paikkaa kun on lähellä kotia ja on kivaa olla siellä?

Viime merkinnässä mainittu Messarisuunnitelma vaihtui vielä kertaalleen, eikä Emppu siis käynytkään JH-kehässä. Messariin mie pääsin kuitenkin, tulipahan korkattua sekin neitsyys. Oli ihan kiva kokemus, ens vuonna uusiksi ;) Kameran kanssa taistelin, minkäs teet kun et osaa käyttää koko vehjettä :D Ninni pelasti päivän ohjekirjalla, kiitos vieläkin ;D
Uusi turkki saatiin Empulle vedeltyä, on se aika söpönen terrierissä :)

Eemeli muuten täytti 8 vuotta viime perjantaina. Kauhian nopiasti on aika hurahtanut, vastahan tuo oli kämmenelle mahtuva pallo :D
Emppu sai synttärilahjaksi uuden kampauksen lisäksi Best Friendin manttelin, Hurtan pannan ja Messarista uuden flexin :D

Maanantaina Emppu pääsee hammashoitoon, käydään nyppäyttämässä yksi heiluva hammas pois ja poistattamassa hammaskiveä.

Jaa, tästä varmaankin pitäisi lähteä ulkoiluttamaan ja ruokkimaan koiria. Töihin siis.