2009 alkoi. Kuvablogeista on ollut paljon puhetta, mutta ei, mie en aio lähteä siihen rumbaan. Tai no. Miten sen nyt ottaa. Olkoon uudenvuoden lupauksena se, että yritän päivittää tätä blogia useammin kuvien kera. Ei päivittäin, mutta vaikkapa vähintään kerran viikossa?

No, 2009 on siis aloitettu. Työharjoittelu jatkuu vielä kolme viikkoa. Myös kuvausrumba on tälle vuodelle aloitettu komeasti (?) pamauksella. Kävin 3.1. Vieremällä kuvaamassa kaverin hoitohevosta. Ja tietenkin juuri se oli sen viikon AINOA päivä, jolloin oli pilvistä, tuulista ja satoi lunta. Hooray.