Kentsuvuoro nro. 6 loppupuolella, vielä sunnuntai ja maanantaiaamu.

Ei kentsuvuoroissa sinällään mitään kun normivuoroissa ei tarvitse (enää) osallistua tunneille, mutta nyt kun meillä on koiraterapiaa 2 viikkoa, niin ko. tunneilta ei saa olla poissa.
Eli ei pääse nukkumaan aamupäivällä.
Eli viikko on hiippailtu 4-6 tunnin yöunilla.
Väsyttää.

Ens viikko ois vielä koiraterapiaopiskelua, torstai-iltana / perjantaina lähden ajelemaan kotia kohti. Äitee lupas ajaa autonsa tänne kun lähtevät isukin kanssa reissaamaan matkailuautolla.

Alias-kuulumisia, ollaan katsottu läpi nyt kaudet 1.-4. ja 5. kautta on jäljellä, ööö, 4 tai 5 jaksoa. Edelleenkään en aio katsoa toista kertaa tätä sarjaa läpi.

Hemulin tämän päivän paino oli 5,6kg tasan, eli y-jakson läskit (;D) on saatu tiputettua poies.
Eemeli on viime viikonlopusta ollut jotenkin apaattinen ja massu on ollut pari päivää vähän löysällä. Perjantaina treenattiin agilitya ja Eemeli oli tosi terhakkana ja normaalina, lauantaina innostus katosi muutaman minuutin jälkeen ja sama jatkui sunnuntaina..

Alkuviikosta huomattiin että Emppu nuoli oikeaa etujalkaa ja vähän aristi, mietittiin vähän että voi olla että on astunut jossain pahasti tai laskeutunut huonosti..
Nyt Empun jalka ei enää aristele ja muutenkin Eemeli tuntuu olevan nyt jo pirteämpi.