Joo-oh, nyt ois niinko eka vuosi koulua käyty.
Hurjan nopeasti on aika mennyt.
Nyt siis pari päivää vapaata lomailua ja sitten työssäoppimaan.

Viime kirjoittelun jälkeen Eemeli alkoi aristamaan selkää/masua, masu oli aiivan pinkeänä ja välillä ulahteli kosketuksesta / asennon muutoksesta. Tiistaina käytiin eläinlääkärillä, tuomiona kipeä selkä + vasemmasta jalasta vetorefleksit hidastuneet. Emppu sai ensiapuna akupunktiota selkään, ja lääkäri määräsi viiden päivän Rimadyl-kuurin, jota jatketaan jos tarve vaatii. Ja tietysti sitten lepoloma, ei saada käydä pitkiä lenkkejä eikä minkäänlaista ylimääräistä hyppelyä.
Nyt Eemeli on jo huomattavasti pirteämpi, välillä intoutuu jopa taas hyppelemään (älyttiin Sannan kanssa pari päivää sitten, että Eemeli ei noin viikkoon ollut hypellyt normaaliin tapaansa! ihan hullua miten jotain NIIN koiran käytöksessä keskeistä jää huomaamatta!), jota mie tietenkin yritän estellä, mutta minkäpä koira karvoilleen voi.
No, nyt Eemeli viettää lepolomaansa tiukan valvonnan alla.

Elokuviin siirtyen.
Vuokrasin Dark Floorsin ja AvP 2:n.
Dark Floors lähinnä nauratti. Ennemmin minua pelotti näyttelijöiden suoritukset kuin ne Lordimonsterit. Sori vaan. Vähän pettymys oli, odotin oikeasti jotain parempaa vaikka Lordi-fani en olekaan.
AvP2 pitää katsoa varmaan toistamiseen tässä illan aikana, meni vähän koko homma ohi. Ehkä sitten jotain mielipidettä siihen leffaan sitten.

Viime aikoina ollaan pariin otteeseen käyty Saijan kanssa tuhlaamassa rahaa Kokkolassa. Mie olen onnistunut pitämään leffaostokset oikeasti kurissa. Leffalistaan ovat lisineet Kadotettujen Kuningatar (The Queen of the Damned), Veren vangit (Interview with the Vampire), Kummeli Kultakuume ja C.S.I. Miamin ensimmäinen tuotantokausi. Kolmea ensimmäistä on ollut käsittämättömän vaikea löytää kaupasta, mutta Kokkolan TopTen on kyllä positiivinen yllättäjä (sieltä löytyi myös ah-niin-ihana-Love Actually pitkän etsinnän jälkeen.).

Että näin.


[edit klo 23.43]
AvP2 meni ihan ohi. Siis ihan käsittämättömän...siis voisko joku kertoa mitä siinä tapahtui? Kyllä se varmaan viidennellä katsomiskerralla ois selvempi.
Ja eikös loppunut oikein selvästi siten, että tyhmempikin näkee että sieltä varmaan tulee jossain vaiheessa kolmososa *rolls eyes*
Erinomaisen upea pettymys oli tuo leffa, onneks en tuhlannu 8,50 euroa siihen että oisin käyny kattoo teatterissa.
Eli tämänkertaiset vuokraukset oli totaalista rahan ja ajan tuhlausta.